perjantai 12. elokuuta 2011

PEEEEERRRRJJJJAAANNNTTTTAAAAAIIIII

Aamulla oli taas aikalailla samat kuviot mitä ennenkin. Eli 6:30 herätys ja pesulle. Tupatarkastus oli kello 8:00. Luulin, että se olisi ollut paljon tarkempi tarkastus (armeijatyyliin), mutta ei sinnepäinkään. Naistarkastaja tuli, aukaisi oven, kurkkasi huoneeseen ja merkkasi paperiin huoneen tarkastetuksi. Totesi samalla siinä, että saatan saada kämppäkaverin sittenkin. Yläkerrasta joutuvan yhden huoneen porukat nakkeleen muualle kattoremontin takia. Ei siinä sillälailla mitään, mutta olihan tämä mukavampaa näin, kun omassa rauhassa saa olla.

Eli huone heittämällä läpi. Luento jonka aiheena oli liikenneturva alkoi tupatarkastusten takia vasta kello 9:00. Aihe oli mielenkiintoinen ja tuli paljon erilaista tietoa tilastoista ja sellasista. Luento loppui siinä joskus puoli 11 maissa? (en ole 100% varma).

Tämän jälkeen suurinosa porukasta otti ja lähti odotteleen linja-autoa. Lähtivät viikonlopun viettoon kotia tai minne nyt ikinä menivätkään. Itse käväisin suihkussa. Ja sen jälkeen lähdin Porvoossa käymään. Sieltä pikasesti citymarketista käväsin 3 elokuvaa ostamassa. (kohtuullisen köppäinen paikka, kun paikka oli keskellä keskustaa, eikä parkkitilaa juuri missään.)

Porvoosta kun palailin sitten takaisin tänne Lapinjärvelle, niin käväisin kotipizzasta hakemassa ruokaa (paikka oli siis teboil jonka tarjontaan kuului kotipizzan tuotteet). Salessakin käväisin kertakäyttölautasia ostamassa.

Muutaman muun kanssa ketkä tänne jäi, niin suunnitellaan vähän josko pidettäisiin elokuvailta tänä viikonloppuna.
Kävin tuossa äskettäin pihalla kiertelees ja ottamassa muutamia kuvia, mutta ennen niitä laitan tähän taas uuden laulun. (Kolmas Nainen - Tästä asti aikaa kipaleen pohjalle tämä on tekaistu).

Tästä asti sivarissa

Lapinjärveltä itseni yllätin
olinko siis sivari minäkin
sitten sivarikortista päättelin
kun matkalaukkujen kanssa sähläsin
ja siitä toisesta, asiasta päivällä
se kertoi, olet viikoista neljä täällä

mulla on tästä asti aikaa, olla sivari palveluksessaan
mielinmäärin kuntsarilomia
tästä asti aikaa, nyt kulutetaan sivarissa
mielinmäärin kuntsarilomia

sen yhden sivarin kotona, oli ulkomailla tehty kitara
se kai soitti, sitä aina iltaisin
enkä unohda öitä Lapinjärven huoneissa
maattiin pienissä kopeissa
yhtä jalkaa lähdettiin työpalveluun päin
paitsi ne jotka legioonaan jäi

2x

mulla on tästä asti aikaa, olla sivari palveluksessaan
mielinmäärin kuntsarilomia
tästä asti aikaa, nyt kulutetaan sivarissa
mielinmäärin kuntsarilomia


Tollainen väkerrys tällä kertaa... Ja nyt niitä kuvia.. Kuvista tuli muuten mieleen, että huomasin vessassa pelikortin katonrajassa. Ja nyt on kuva siitä tuolistakin puussa. Kuvia klikkaamalla ne muuttuu isommiksi.

Tältä päivää lopettelen tähän.. Huomenna ehkä lisää.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti